Liisanpuiston kedon yleissuunnitelma hyväksyttiin

Kalevan kirkon itäpuolelle perustettavan Liisanpuiston kedon yleissuunnitelma hyväksyttiin Tampereen yhdyskuntalautakunnassa 2.5.2024. Tulevina vuosina kukkaketo tuo luonnon monimuotoisuutta ja väriä puistoon. Nykyisellään paikalla on avokallio, nurmialuetta ja puita.
Ulkoilijoita Liisanpuiston kukkakedolla Kalevan kirkon takana.
Havainnekuva Liisanpuiston paahdekedosta.

Paahdeketo toteutetaan kohteeseen soveltuvilla, paikallisilla, Kalevan alueelta kerättyjen luonnonkasvien siemenillä. Kalevanharjulta saadaan muun muassa jänönapilan, ukontulikukan, neidonkielen, nuokkukohokin, kelta-apilan ja mäkitervakon siemeniä.  

Nykyinen, hyväkuntoinen puusto puistossa säilyy. Keto perustetaan osittain avoimelle, kallioiselle alueelle ja osittain puuston alle. Puuston alle kylvetään puolivarjo- ja varjolajeja. Paahdekedon ympäristöön lisätään polkumaisia puistokäytäviä, penkkejä sekä infokylttejä kertomaan alueen muutoksista.

Liisanpuisto on ajalleen tyypillistä kumpuilevaa maisemapuistoa ja se on kunnossapitoluokaltaan rakennettu arvoviheralue. Kalevan kirkon ympäristö on erittäin arvokas kohde. Liisanpuistossa on erityisen tärkeää huomioida avoimet näkymälinjat Kalevan kirkkoon aina Kiovanpuistosta asti.

Kasvillisuus vaihdetaan

Nurmialueen kasvillisuus poistetaan tulevan kedon alueelta kokonaan, ja kasvualusta vaihdetaan paahdekedolle sopivammaksi.  Kalliolle sijoitetaan myös muutamia luonnon monimuotoisuutta lisääviä, lahoavia maapuita, joita tuodaan muualta kaupungin alueilta.

Niityn perustamista esitetään toteutettavaksi vaiheittain vuosina 2024, 2025 ja 2026, riippuen siementen saatavuudesta. Kedon kehittyminen kestää monia vuosia, ja kylvön jälkeen keto tarvitsee intensiivistä hoitoa usean vuoden ajan väliaikaisilla suoja-aidoilla rajattuna.

Kedon yleissuunnitelmasta ei tullut palautetta nähtävillä olon aikana. Ketoalue on pinta-alaltaan noin 0,5 hehtaaria. Kustannusarvio on työmaatehtävineen noin 42 000 euroa.

Tampereen kaupungin toimet luontokadon ehkäisemiseksi koottu luonnon monimuotoisuusohjelmaan 2022–2030.  Kaupunkiniittyjen perustaminen on yksi monista toimenpiteistä, joilla luontokatoa torjutaan. Paahdekedon perustamisesta tehtiin myös valtuustoaloite.

Järvensivussa uusitaan puistoja

Yhdyskuntalautakunta hyväksyi myös Järvensivunpuiston, Turjanpuiston, Turjanpuistikon ja Soininpuiston yleissuunnitelmat kustannusarvioineen rakennussuunnittelun pohjaksi. Puistojen yleissuunnitelman kustannusarvio on yhteensä 393 000 euroa.

Puistojen suunnittelu koskee peruskorjausta, ja pääasiallinen kohde on Järvensivunpuisto, joka toimii aluepuistona. Järvensivunpuistossa uusitaan leikkipaikka, huonokuntoiset välineet poistetaan ja tilalle tulee uusia monipuolisempia leikkivälineitä.

Puistojen suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään kestävän ympäristörakentamisen periaatteita ja tuetaan luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi toimintoja parannetaan ja keskitetään Järvensivunpuistoon.

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Esittelijä Kaupunkiympäristön palvelualue Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Anna Levonmaa
Valmistelija Erikoissuunnittelija
Puhelin:
040 139 9288
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa